lauantai 7. tammikuuta 2017

Uuden vuoden ensimmäinen postaus

Moii, ajattelin nyt tulla hieman päivittelemään blogia ja muutenkin kertoilemaan vuodesta 2016.


----------------------------------------------------------------------- 

Tosiaan vuosi 2016 oli suoraan sanottuna huonoin sekä parhain vuoteni. Huonoa siinä oli läheisen kuolema ja pari muutakin asiaa jota tänne en halua jakaa. Mutta oli siinä paljon hyvääkin mm. Twenty One Pilotsin keikka, kokemukset ja hauskat muistot. c: 


----------------------------------------------------------------------- 

Tässä postauksessa haluaisin esitellä 3 uutta hevostani (tai no yksi niistä on poni).

Thundermaniac


Cinnamoncookie


Piratecharm


----------------------------------------------------------------------- 

Ja blogista kerron että olen hieman päivitellyt sivujani ja ulkonäköä niinkuin varmaan huomaattekin! :D

lauantai 5. marraskuuta 2016

Viime kerrasta onkin taas aikaa

Yli 4 kuukautta sitten tuli viimeisin postaus. Hups?



----------------------------------------------------------------------- 

Itseasiassa musta tuntuu että en olisi tullut tänne ollenkaan kirjoittelemaan jos pystyisin editoimaan videoita koska kiinnostukseni on nyt pääosin videoeditoinnissa. Syy miksen pysty editoimaan videoita on se että mulla ei atm ole editointiohjelmaa. :D Se on kyllä hommattu mutta ei ole vielä saapunut Suomeen. 

Eli juu kiinnostukseni blogin kirjoittamiseen on aika maassa mutta niinkuin nytkin, tulen tänne kirjoittelemaan jos mulla on oiken tylsää.




----------------------------------------------------------------------- 

Voisin nyt kai jotain kertoilla mitä mun elämään näin muutenkin kuuluu.

Aloitetaan vaikka koulujutuista. Tosiaan 8-luokkaa käyn ja noh paineet on suuret koska haluun hyviä numeroita aineista jne. 8-luokalla hyvien numeroiden saanti on hankalaa ja välillä tekisi mieli repiä tukka päästä kun stressaa kaikki. :D Wuhuu hauskaa on. Mutta saatiin väh. aika sitten syksyn todistus ja siellä oli vain yksi 7 ja se oli kemiasta ja voin sanoa että oon tyytyväinen koska siellä oli muutamia ysejäkin. 

Viime viikolla oli Twenty One Pilots:in keikka ja olin siellä! Oli muuten paras keikka jolla olin ikinä käynyt ja ai että mä nautin joka hetkestä siellä. Kauhee ikävä takas sinne keikalle, toivottavasti Twenty One Pilots tulisi pian takaisin. ;u;

Ei mulla varmaan muita 'mullistavia' asioita oo tän syksyn aikana tapahtunutkaan. :D


----------------------------------------------------------------------- 

Koska en keksi muuta kerrottavaa niin jätän tämän postauksen tähän. Saa nähdä että milloin taas kirjoittelen mutta siihen asti moikka! ♥ Sienna

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Jos sitä esittelisi uuden hevosen

Huhhuh, taas on vierähtänyt yli kuukausi viime postauksesta. :0 Kylläpä aika tuntuu kulkevan nopeasti.

Tästä puhutaan tälläkertaa ;D

----------------------------------------------------------------------- 

Elikkä tosiaan tuli hommattua tämä uusi Friisiläinen. [Nekin tulivat jo varmaan 2 viikkoa sitten mutta juu...] Oman friisini nimesin Phantomecho:ksi, lempinimi onkin Panu. :D Olen täysin rakastunut tähän heposeen, rakastan sen liikkeitä ja kaikkea! En keksi kirjoitettavaa joten laitan kuvia joissa näette uuden Friisiläisen liikkeet.

----------------------------------------------------------------------- 

Käynti


Ravi

Laukka
Keskilaukka

Kiitolaukka

Nopea pysähdys

Pystyyn nousu

Hyppääminen


----------------------------------------------------------------------- 

Nähdään ensipostauksessa ♥ Sienna

torstai 16. kesäkuuta 2016

Kuulumisia

Mites se aika näin nopeasti meni..? Viime postauksesta on jo yli kuukausi! :D

No mutta täällä mä taas kirjottelen kun sain pienen innostuksenkin. On hyvä tulla kirjoittelemaan kun on pitänyt hieman taukoa. Tässä postauksessa kerron hieman uudesta Valedalen ulkonäöstä ja uudesta jäsenestä Silverbridgen perheessä. Lisäksi voisin kertoa lauantaina olleesta SSO Miitistä tuolla Hämeenlinnan Aulangolla! :)

---------------------------------------------

Aloitetaan nyt vaikka siitä miitistä. Miitti oli mielestäni ihan mukava, välillä toki hieman tylsä. Mutta olise kivaa olla "piknikillä" ihmisten kanssa joiden tietää pelaavan myöskin tätä hienoa hevospeliä! :D Itse en kyllä kauheasti kyennyt syömään kun jännitti niin kovin se Meet & Greet jota olin itse pitämässä Luna Rainsmithin, Myra Sleepylordin ja Merezonen kanssa. 

Meet & Greet sujui hyvin ja pääsi näkemään ihmisiä jotka katsovat videoitani yms. :3 Oli hieman hankala kirjoitella nimmareita kun käsi tärisi jännityksestä. Ja kädet tärisivät vielä sen jälkeen. Oli kiva päästä kokemaan sellaista mitä ei ennen ollut kokenut. :] 

Mutta se siitä miitti höpinästä. [Linkki Miitti videoon]


---------------------------------------------

Sitten mennään uuteen hevoseen. Ostin siis tuossa pari viikkoa sitten (?) itselleni toisen Andalusialaisen. Hän on ori ja nimekseen hän sai Sunnyjoy aka Peruna. Peruna on ainakin tähän asti ollut ihan mukava ratsu ja on vasta 9 levelillä joten sitä sitten kouluttelen. Nyt hieman kuvia itse orista.








---------------------------------------------

Ja sitten toki viimeisenä muttei vähäisempänä uusi Valedale! :) Itse tykkään uudesta Valedalesta tosi paljon. Varsinkin se silta on kiva. Jäin tosin hieman kaipaamaan vanhaa Valedalea mutta no kai se täytyy hyväksyä että pelien grafiikat alkavat muuttua ajan myötä. Ja Valedaleen tuli viikoksi myyntiin suloisia possuja, itselläni ei vielä sellaiseen ole varaa (köh köh en ainakaan ole tuhlannut hiuksiin sun muihin köh).

Näkymä mennessä Valedaleen


Tuolla miehellä on kyllä häiritsevän oranssi ihonväri! :'D

Halvin possu on mustan värinen

Keskellä oleva possu on ehkä lempparini

Ja sitten kallein josta en itse kummemin tykkää

Tie Elizabethin luo

Elizabethin talo on todella kivannäköinen!

Uusi silta




Ehdoton lemppari on Avalonin talo :3





---------------------------------------------

Tässä oli tämä postaus, nähdään taas joskus ♥ Sienna 

PS: Ajattelin että ehkä voisin alkaa tekemään joka keskiviikko tai torstai sellaisia postauksia jossa kerron hieman keskiviikon päivityksestä! c:

lauantai 7. toukokuuta 2016

Hiljaiseloa

Pitkästä aikaa kirjottelen tänne hur. :D

Tosiaan tässä on varmaan joka päivä tullut mietittyä et nyt mä teen sen blogipostauksen.. Mutta ei se vaan siirtyy ja siirtyy. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan tänne vihdoin!

---------------------------------------------

Millos se South hoof tulikaan.. xD No mutta SSO:hon tuli uusi paikka nimeltä South Hoof Peninsula josta pidän todella paljon! Voisin kuvata kaikki videot siellä koska se on niin ns. tyhjä alue ja fps on ainakin mulla tosi korkea. :] Muutenkin siellä on mahtavat musiikit ja kivoja paikkoja. 




---------------------------------------------

Noh äsköisistä kuvista saittekin jo varmaan selville mistä seuraavaksi puhun elikkäs uudesta Welsh ponista. :3 Se on erittäin suloinen tapaus ja en ihan itse käsitä miksi ihmiset valittavat sen hitaudesta? Sehän on poni! Ei se voi juosta tuhatta ja sataa niinkuin hevoset. :D Mutta tosiaan itse ostin tuon mustan koska se oli jotenkin hellyttävä ja nimeksi se sai Timetrouble aka Timppa. x)




Niin että mitä? xD



---------------------------------------------

Tässä oli kaikki tältä erää, nähdään ensi postauksessa ♥ Sienna